Demarinimiä ehdotettiin sd-kunnallisjärjestön kokouksessa

Etusivu

Kangasalan sosialidemokraatit eivät päässeet omassa kunnallisjärjestössään vielä kaikkien Kangasalan kunnan luottamustoimien käsittelyyn, sillä puolueiden välisissä neuvotteluissa ei valtuustosalissa keskiviikkona 12.12.12 pidetyssä kokouksessa vielä oltu kaikista selvillä vesillä. Niistä, joista jo tietoa oli, käytiin sosialidemokratian ytimiin ja henkilökohtaisiin historioihin käyvää joskus hyvinkin tunnepitoisia puheenvuoroja sisältänyttä keskustelua kuten aina vaalien jälkeen. Äänestämäänkin päästiin.
Demarikunnallisjärjestöä johtavan Heikki Salmelan mukaan Kangasalla oli tavoite päästä nimiin asti jouluun mennessä. Vielä ei siis hyvältä näyttänyt tällaisen aikataulun tavoittaminen. Varsinkin seutuhallinnon ja esimerkiksi sairaanhoitopiirin paikat olivat auki paikkajakojen puoluepäätöksiä tehtäessä.
Paikanjakoperusteina sosialidemokraateilla oli Salmelan mukaan kuntalaisilta saatu äänimäärä ja miten ehdokkaat laittoivat itsensä peliin vaaleissa. Myös tasa-arvolaki vaikuttaa huomattavasti asetteluun. Osansa on myös esimerkiksi valtuustoon valittujen omalla kiinnostuksella kunnallisia tehtäviä kohtaan, sillä niitäkin oli tiedusteltu, kun edustajistolle tehtiin ehdotusta demareiden kunnallistoimikunnan ja 11 läsnä olleen kunnanvaltuutetun voimin.
Näin kangasalalaiset sosialidemokraatit asettivat omiaan ehdolle kunnan luottamustehtäviin:
Valtuuston puheenjohtajaksi demarit esittävät Raimo Kouhiaa.
Kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi esitetään Hanna Lainetta ja varalle Aira Aarniota, kunnanhallituksen jäseneksi Timo Lehtistä ja Pasi Sieranojaa ja varalle Markus Koskista. Äänin 14–8 päädyttiin jakamaan kunnanhallituksen toisen jäsenen nelivuotinen vaalikausi kahtia niin, että Lehtinen aloittaa ja Sieranoja jatkaa. Toiseksi kunnanhallituksen jäseneksi esitetään Kari Koljosta varallaan Markku Lehmus.
Sosiaali- ja terveyslautakuntaan päätettiin esittää puheenjohtajaksi Isto Kaarnetta, varalle Jyrki Vuorista ja jäseneksi Anne-Mari Thomassenia, varalle Jaana Mäkistä. Kasvatus- ja opetuslautakuntaan päätettiin esittää Heidi Lehtoa, varalle Mia Rajalaa ja Markus Koskista, varalle Jussi Salmista.
Rakennus- ja ympäristölautakuntaan esitetään varapuheenjohtajaksi Tommi Rönöä, varalle Timo Seppälää ja jäseneksi Tuulikki Viitasta, varallaan Sisko Virpikari. Kaavoituslautakuntaan Kangasalan demarit esittävät varapuheenjohtajan paikalle Aira Aarniota, varalle Saila Haaparantaa ja Timo VIllgreniä, varalle Pasi Ahtiaista.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan päätettiin esittää Anja Aarniota varallaan Arja Vesanto-Vuori ja Jari Markkista, varallaan Mikko Lehtonen. Tekniseen lautakuntaan sosialidemokraatit esittävät varapuheenjohtajaksi Ari Walleniusta, varalle Ari Sorvaria ja jäseneksi Mia Rajalaa, varalle Mervi Savolaista. Yhteislautakuntaan jäseneksi esitetään Pekka Lahtea, varalle Seppo Ojalaa.
Kangasalan Veden hallintoon esitettään Saila Haaparantaa, varallaan Sari Järvensivu.
Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajaksi esitetään Jorma Schukoffia varallaan Riitta Erling-Pohja.
Käräjäoikeuden lautamiehiksi Kangasalan sosialidemokraatit esittävät Mia Rajalaa ja Anja Roviota jatkamaan.
Vanhus- ja vammaisneuvostoon esitetään Eino Gustafssonia.
Kangasalan sosialidemokraattien kunnallistoimikuntaan valittiin vuosiksi 2013–14: puheenjohtajaksi Heikki Salmela
varapuheenjohtajaksi Kimmo Pyrhönen
Sihteeriksi Heikki Karhu
tiedottajaksi Aira Aarnio
taloudenhoitajaksi Sirkka-Liisa Lampinen
ja jäseniksi
Eino Gustafsson
Tommi Jansson
Isto Kaarne
Kari Koljonen
Hannu Koskinen
Hanna Laine
Mia Rajala
Tommi Rönö
Puolueosastojen piirikokousedustajiksi valittiin Suoraman Työväenyhdistyksestä Kimmo Pyrhönen ja Hannu Koskinen, varalle Mia Rajala ja Arvo Rajala, Kangasalan Kirkonkylän Työväenyhdistyksestä Pasi Ahtiainen, varalla Jorma Schukoff, Tuulikki Viitanen, varalla Tommi Jansson, Pohjois-Kangasalan Sosialidemokraateista Heikki Karhu, varallaan Isto Kaarne ja Kuhmalahden sosialidemokraateista Kari Rouhiainen, varalla Jouko Tapanila.

Kunnallisjärjestö käyttää demareillakin ylintä päätäntävaltaa paikallispolitiikan teossa. Ennen kokousta Raimo Kouhialla oli papereita Anja Aarniolle.
Kunnallisjärjestö käyttää demareillakin ylintä päätäntävaltaa paikallispolitiikan teossa. Ennen kokousta Raimo Kouhialla oli papereita Anja Aarniolle.
kjpj 004
Demareiden kunnallisjärjestön sihteeri Heikki Karhu jakoi kokouspapereita edustajille.
kjpj 009
Heikit Karhu ja Salmela vetivät Kangasalan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön edustajiston syyskokousta Kangasalan kunnan maanalaisessa valtuustosalissa keskiviikkona 12.12.12. Uudessa kulttuuritalossa olisikin toivoa päästä maanpäälliseen päätäntäpaikkaan.